Sivut on tehty 1024 x 768 resoluutiolla ja toimivat sillä parhaiten...
 
aitan rapulla
                suutari

 
 
Ari Tylli – suutari jo kolmannessa polvessa.

 
Ammattinsa hän on oppinut isältään Martilta, joka puolestaan oppi kengän tekemisen
taidon isältään Juholta jo ennen kouluikää.
Seuraava suutari on ilmeisesti vuonna 2002 syntynyt Oskari-poika.
Otteet on jo kuin suutarilla konsanaan ja laastaria on tarvittu ennen yksivuotis-syntymäpäivää
kun Oskari kokeili suutaripuukon terävyyttä pikkusormeen.
Vuodesta 2008 Oskari on käyttänyt "tittelinä" kärpäslätkäsuutaria.
Vuonna 2005 syntynyt pikkuveli Lauri alkaa myös kiinnostumaan pikkuhiljaa suutarin töistä.
 

Suutarimestarin ammattinimikkeen ja kotiteollisuusmerkin käyttöön oikeuttavan työnäytteen
hän on suorittanut 1983 valmistamalla lapikkaat käsityönä, perinteisiä materiaaleja ja työtapoja
käyttäen.
Lapikkaiden lisäksi tuotevalikoimiin kuuluvat supikkaat, kurpposet ja upokkaat.
Valmistuksessa on myös saappaat, kengät ja muut jalkineet, jotka tehdään asiakkaan mittojen mukaan.

 
 
 Lapikkaita myös pienenpieniin jalkoihin...
 
 
Kysy lisää:
Ari Tylli
Lappeenranta
puh. 0400 254 460
email.sähköpostiosoite esitetään kuvana roskapostien estämiseksi

Y-tunnus. 1220636-4

alv.rek.

 
 
Alla olevat kuvat toimivat linkkeinä suurempiin kuviin ja sieltä saa myös lisää tietoa tuotteista.
 
.
supikkaat
Supikkaat
.
lapikkaat
Lapikkaat
.
supikkaat
Aamukengät
 .
muut-tuotteet
Kengät
.
muut-tuotteet
Muut tuotteet
.

Kurpposet
  .
.
.
 Jatsarit
.
.

.
.

Kuvia kengistä

.

Kuvia lapikkaista ja saappaista

.

Kuvia muista tuotteista

.

Suutari reissussa




Suutarin keikkakalenteri
.

Suutarin puoti


Nuoren polven suutarit
.

SM-Kevätkisat 2007



Kurssitoiminta
   
 

 
     Suunnittelu ja toteutus  Marja Pihkala
                                                                                         sähköpostiosoite esitetään kuvana roskapostien estämiseksi
Kävijälaskuri
Sivut avattu 21.3.2007

Päivitykset
- kuvia lisätty 23.3.2007
- laskuri ja vieraskirja lisätty 23.3.2007
- juhlakuvat lisätty 22.5.2007
- kuvia lisätty galleriaan 1.7.2008
- lisätty artikkeli Etelä-Saimaasta, galleriasta linkki 29.7.2008
- vaihdettu etusivun kuva. Kuva otettu Farmari 2008 messuilla Lahdessa 31.7.2008
- lisätty kuvia galleriaan 2.8.2008
- lisätty puoti 3.10.2008
- uusittu kuvagalleriat tuotteittain ja lisätty linkkikuvat 3.10.2008
- vaihdettu etusivun kuva. 3.10.2008
- lisätty keikkakalenteri-, pikkusuutarit- ja kurssitoimintasivut ja päivitetty linkkejä 22.6.2009
- lisätty kuvia 23.6.2009
- päivitetty keikkakalenteri- ja kurssitoimintasivut 20.5.2010
- lisätty kuvia 16.10.2010
- palveluntarjoajaa vaihdettu, nyt pitäisi taas sivujen näkyä ja toimia kuten ennen 25.8.2011